| Sun Volleyn Liigajoukkue kävi kylässä |
|
Sun Volleyn liigajoukkue
kerkesi
tiiviin kauteen valmistautumisen keskellä käydä myös tervehtimässä
Kempeleen Lentopallon junioriokaartia tiistaina 1.9.2009.
Juniorijoukkueiden valmentajat olivat rakentaneet mielenkiintoisen ohjelman, joka sopi monen ikäisille nuorille. Ohjelmassa oli mm. erilaisia tutustumisleikkejä, kisailuja sekä ketteryys- ja tasapainoharjoitteita. Oikean lentopallon makuunkin päästiin liigajoukkueen pelaajien opastaessa KempeLe:en junioreille sormi- ja hihalyöntitekniikkaa. Juniorit kuuntelivat antaumuksella, kun esikuvat kertoivat mm. hihalyönin lähtevän notkeista polvista.
Erityisen hauskaksi kisailuksi
osoittautui viesti, jossa kolmea eri palloa piti vuorollaan koskettaa
nenällä, pepulla ja navalla. Pikku palloilijoiden riemunkiljahdukset
olivat varsin makeat, kun he nöyryyttivät liigajoukkuetta kisassa. Sun Volley ja KempeLe jatkavat näin jo edellisinä vuosina tutuksitullutta perinnettä yhteistapahtumien muodosssa ja jatkossa onkin tavoitteena järjestää tapahtumia uudelleen. Lisätietoa liigajoukkueesta: www.sunvolley.fi
|